Pestiä on siinä monenmoista

Leiritoimikunta on viime kokouksessaan (10.12.2020) vahvistanut Kajolle yli sata mestaripestinimikettä. Kyllä, luit oikein, YLI SATA! Näistä pesteistä kourallinen on jo täytetty syksyllä, mutta suurin osa aukeaa haettavaksi Kuksan kautta heti tammikuussa! Lisäksi aukeaa vielä vähän niin kuin bonuksena kymmenkunta eksperttipestiä. Melkein tässä uskaltaisi sanoa, että on mistä valita partiotekemistä.

Hetki pitää kuitenkin vielä malttaa. Pesteistä on tällä hetkellä olemassa vasta nimitykset. Toki on jo tiedossa, mitä mikäkin mestaripesti pitää sisällään, mutta varsinaiset kirjoitetut pestikuvaukset ovat vasta tuloillaan. Nyt jää kivasti aikaa arvausleikeille mestarinimitysten merkityksistä.

Salaisuuksien verho väistyy 11.1.2021, kun pestit lävähtävät haettaviksi. Silloin kannattaakin sitten olla valmiina, sillä pestihaku on auki vain kaksi viikkoa. Joululomalla ehtii jo viilailla oman partio-CV:nsä priimakuntoon.

Nyt voi siis kaikessa rauhassa lueskella mestaripestilistaa alla ja makustella erilaisia pestinimityksiä. Mikä näistä vaikuttaa siltä kuin olisi juuri sinulle tehty? Ehkä sieltä löytyy samalla jokin sopivalta kuulostava homma partiokaverillekin vinkattavaksi. Kaikenlaiselle osaamiselle on nyt tarvetta. Näistä pesteistä syntyy kaikki se, mitä Kajo on ja tarjoaa osallistujilleen vuonna 2022 kahviloista ohjelmiin ja kuljetuksista leirielämään.

Elämyksen pestit

  • Arkkitehtimestari
  • Bilemestari
  • Brändimestari
  • Dramaturgi (pesti täytetty)
  • Ilmemestari
  • Johtajakahvilamestari
  • Kaavamestari
  • Kahvilamestari
  • Kioskimestari
  • Kuvausmestari
  • Lavamestari
  • Lavatekniikkamestari
  • Leirituotemestari
  • Maisemasuunnittelumestari
  • Mediasuhteiden mestari
  • Muotoilumestari
  • Myymälämestari
  • Myyntianalytiikkamestari
  • Myyntimestari
  • Nettimestari
  • Palvelumuotoilumestari (pesti täytetty)
  • PR-mestari
  • Showmestari (pesti täytetty)
  • Somemestari
  • Tarinamestari (pesti täytetty)
  • Valikoimamestari
  • Viestintämestari
  • Visualistimestari

Kasvatuksen pestit

  • ”Kehittä-MÖ” mestari
  • Ikäkausikokemusmestari
  • Kohtaamistyön mestari
  • Luotsausmestari
  • Ohjelmalaaksomestari Action-laaksoon
  • Ohjelmalaaksomestari Rauhalaaksoon
  • Ohjelmalaaksomestari Tulevaisuuslaaksoon
  • Ohjelmalaaksomestari Battle-laaksoon
  • Ohjelmalaaksomestari Elämälaaksoon
  • Ohjelmalaaksomestari Heureka-laaksoon
  • Osaamismestari
  • Pop-up-ohjelmien henkimestari
  • Pop-up-ohjelmien hupimestari
  • Pop-up-ohjelmien hyppymestari
  • Vaeltajaluotsi

Osallistujien pestit

  • Alaleirimestari
  • Esteettömän infran asiantuntija
  • Kielellisen saavutettavuuden mestari
  • KV-logistiikkamestari
  • KV-ohjelmayhteistyömestari
  • KV-palvelumestari
  • KV-pestipalvelumestari
  • KV-ystävyysmestari
  • Moninaisuusmestari
  • Osallistujapalvelumestari
  • Saavutettavan partion mestari

Palvelun pestit

  • Digipalvelumestari
  • Ensihoitomestari
  • Erityisruokavaliomestari
  • Henkisen turvallisuuden mestari
  • ICT-mestari
  • Järjestelmämestari
  • Keittiöiden rakennusmestari
  • Keittiömestari
  • Leiripalomestari
  • Lääkinnän ICT-ekspertti
  • Muonituksen logistiikka- ja varastomestari
  • Muonitushuoltomestari
  • Palvelukeskusmestari
  • Purkuleirin muonitusmestari
  • Rakennnusleirin muonitusmestari
  • Rakennuttajamestari
  • Rakentajamestari
  • Sairaalamestari
  • Sauna- ja suihkumestari
  • Sähkömestari
  • Tiedonhallintamestari
  • Tilannekeskusmestari
  • Turvan mestari
  • Työkonemestari
  • Vesimestari
  • Vesiturvamestari
  • Ympäristömestari

Resurssin pestit

  • Analyysimestari
  • Controller
  • Hankintajärjestelmäasiantuntija
  • Hankintamestari
  • Ilmastoekspertti
  • Johtajahuoltomestari
  • Jälleenmyyntimestari
  • Kiittämismestari
  • Kumppanuuskylämestari
  • Kutsuvierasmestari
  • Logistiikkamestari
  • Palautemestari
  • Pestimestari
  • Rahahuoltomestari
  • Samoajapestimestari
  • Tasavertaisuusekspertti
  • Varastomestari
  • Varavoimamestari
  • Vastuullisuuden liikennevalomestari
  • Vastuullisuuden verkostomestari
  • Vierailukyytimestari
  • Vierailupäivämestari

Mikä olikaan mestari?

Mestari on päällikön alainen ja vetää omaan alaansa erikoistunutta tiimiä. Mestarien työ käynnistyy heti ja he pääsevät vaikuttamaan suunnitelmien suuriinkin linjoihin. Mestareista kukin vastaa yhdestä osakokonaisuudesta ja sen tiimin johtamisesta. Mestarin pesti on johtajapesti, mutta johtamisen lisäksi mestari on myös mukana toteuttamisessa. Mestareilta toivomme aikaisempaa kokemusta ihmisten johtamisesta.

Entä sitten ekspertti?

Ekspertti on Kajolla tekijätason pesti, joita voidaan tarpeen mukaan rekrytoida koko suunnittelujakson ajan. Eksperttientyö käynnistyy heti ja he pääsevät heti hommiin sekä vaikuttamaan suunnitelmiin. Ekspertin pesti ei ole johtajapesti. Eksperteiltä toivomme omaan pestiin liittyvää kokemusta tai erityisosaamista. Ekspertin pestinimike kuvaa tehtävää.

Artikkelikuva: Susanna Mikander